30.6.2017

Suomi, nostalgis-eksoottinen elämysten lähde

Silläkin riskillä, että toistan itseäni, seuraa jälleen huomioita Suomesta. Mielestäni on kiinnostavaa tarkkailla, muuttuvatko huomiot vuosien mittaan eli miten Suomi muuttuu ja miten itse muutun. Ensimmäinen huomio tämänvuotisella lomallani oli, miten lapsuudesta tutut ja vielä muutama vuosi sitten elinvoimaiset liikkeet Tiimari, Sinooperi, Anttila ja Seppälä ovat kokeneet karun kohtalon.

Seppälä on vielä olemassa (vai teki paluun?) eri omistajan johdolla, mutta liikkeiden määrää on ilmeisesti karsittu. Tiimari ja Anttila kaatuivat kokonaan - tosin Tiimari kai myös tekee paluuta uuden omistajan johdolla, mutta paljon karsitummassa mittakaavassa kuin ennen. Ajat muuttuvat, tietenkin, mutta itselläni on paljon hyviä muistoja kaikista ko. kaupoista (vaikka Anttilassa shoppailu olikin hieman noloa ja junttia :D ) ja harmi, etteivät ne saaneet jatkettua pidemmälle.

Kauppauutisilla jatkaen, mitä on tapahtunut R-Kioskille? Niitä on joka kulmalla! Matkalla lähijunalta metrolle ja siitä Kampin halki näin viisi Ärrää. Haloo, viisi Ärrää viidensadan metrin matkalla? Hyvä ketjulle, että menee noin hyvin, mutta ihmettelen, mitä sieltä niin innolla ostetaan? Ehkä Ärrän ketjunäkyvyys vain hyppää silmään, koska Perthissä kioskit ovat yksityisiä pikkuliikkeitä, yleensä kiinalaisten pitämiä, ja niistä jokainen näyttää omanlaiseltaan omistajan preferensseistä riippuen.

Toinen huomio on telkkaria koskeva. En kotona katso telkkaria ollenkaan, muuta kuin sarjoja ja elokuvia netitse, joten tämä ei ole tasapainoista vertailua. Mutta miten voi olla, että samat sarjat yhä pyörivät telkussa vuodesta toiseen? Aamun tv:stä löytyi Kauniit ja Rohkeat, ja liiterileuka-Ridge on vaihdettu pulloposkiseen tappi-Ridgeen. Tämä ei ole Suomen vika tietenkään, mutta miten sarjojen luojat edes kuvittelevat, että näyttelijän voi vaihtaa lennosta ja homma jatkuu, kuten ennenkin? Enpä ole Kaunari-fani muutenkaan, mutta tuossa vaiheessa viimeistään lopettaisin katselun - miten tyhmänä minua pidätte, häh? :D

Suomen telkkarissa tulee myös valtava määrä erilaisia puutarhaohjelmia, joita en muista aussitelkussa olleen niinä vähäisinä hetkinä, kun katselin. Etenkin kesästä otetaan kaikki irti niin, että sekä ulkona että telkkarissa kukkii, ihaillaan luontoa, tutkitaan luontoa, hoivaillaan luontoa jne. Mikä on sinällään kyllä viihdyttävää ja rauhoittavaa, paljon parempaa sisältöä kuin vale-Ridge. Eräs asia, jota joskus oikeasti kaipaan Perthissä on pohjoismaalainen tv-sisältö: ei Nordic Noire - rikossarjat, vaan tanskalaiset maajussit, norjalaiset vuoristopuutarhurit ja muut leppoisat Strömsö-puuhailijat, jotka elävät minun esteettiseen silmääni sopivissa skandinaavisesti sisustetuissa taloissa ja maisemissa. En kuitenkaan vaihtaisi Australiaa ympäristönä Suomeen vain tanskalaisten maajussien kaipuun takia, heh.

Kolmas huomio liittyi ulkosuomalaisen identiteettiin(i), josta oli muutama päivä sitten puhetta tässäkin blogissa ja etenkin Ulkosuomalaisten Blogit-someryhmässä. Bloggaaja Sim aloitti keskustelun analysoimalla, että ulkosuomalaiset usein korostavat suomalaisuuttaan jopa liiallisuuksiin asti ja joillain tämä kääntyy (perusteettomaksi) paremmuudentunteeksi vain kansallisuuteen nojaten. Suomalaisia juhlia juhlitaan paatoksella, Suomessa rampataan harva se vuosi kokemassa aito oikea kesäloma, ja niin päin pois.

Itse hokasin, että ulkosuomalaisuus on minulle aivan eniten elämyksien etsintää varsinaisen identiteetin sijasta. Olen kuka olen, sattumalta suomalainen ja sittemmin valinnasta australialainen, mutta taustani vuoksi löydän tiettyjä ihmetyksen tai ilon aiheita (toki myös ärsytyksen tai surun, asiasta riippuen).

Suomesta on vuosien mittaan tullut ainutlaatuinen yhdistelmä nostalgiaa ja eksotiikkaa, koska toisaalta lomailu sujuu helposti ja rennosti tutuissa ympyroissä - ikinä ei tarvitse stressata kielimuurista, turistiripulista tai taskuvarkaista -, toisaalta moni suomalaisille aivan arkinen asia on harvemmin vierailevalle nostalgiansekainen ihmetyksen ja kokeilun aihe: uusia Yosa-makuja, jee! Uusia karkkimakuja, jee! Uusia leipämakuja, jee! Korvapuustien tuoksu kaikkialla kaupungilla aamulla, kun ne tulevat paistopisteistä tuoreina kauppojen ja kahviloiden hyllyille, jee! Korvia huumaava hiljaisuus Helsinki-Vantaan lentokentällä, lähijunassa, metrossa, bussissa, kaupungilla... missä ovat katusoittajat, taustamusiikki, puheensorina, lasten kiljahtelu?

Samoja fiiliksiä kokenee kuka vain uuteen maahan muuttanut palatessaan alkuperämaahansa, eli ei tämä vain suomalaisten erityispiirre ole. Miksi muuten lapsuusmaisemiin palaaminen olisi niin suosittu teko jossain vaiheessa elämää - moni meistä on varmasti käynyt aikuisena kurkistelemassa lapsuuden leikkipaikkoja ja ihmetellyt, miten pieneltä ja vieraalta kaikki näyttää, vaikka yllä leijuukin tuttuuden ja muistojen vire. Hieman samalta tuntuu Suomeen paluu, vaikka muutinkin pois vasta aikuisena enkä ole ollut poissa elämän mittakaavassa kauaa.

Joku kommentoikin aiemmin mainitussa some-keskustelussa, että ulkosuomalainen on asemassa, jossa suomalaisuudesta ja uudesta kulttuurista voi kuoria kermat päältä: ottaa vain ne elementit, joista aidosti pitää ja hylätä ne, jotka tympivät tai eivät tunnu omilta. Kyllähän näin voi elää tietenkin kuka vain, mutta yhden kulttuurin sisällä on vaikeampi kokonaan ignoorata vaikkapa joulu, jos ei ole jouluihminen, tai juhannus, jos kalenterin sanelemat juhlat yleisesti nyppivät.

Strömsö - Suomen parasta antia sekä telkkarissa että henkisenä ohjenuorana: keep calm ja puuhaile puutarhassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!