23.6.2017

Testaa kuinka ulkosuomalainen olet

Tässä blogissa oli juttua ulkosuomalaisen identiteetistä ja siitä, kuinka bloggaaja ei itse koe kyseistä identiteettiä omistavansa. Listatut "tunnusmerkit" ovat kuitenkin hyvin osuvia - pätevät myös itseeni - ja aloinkin pohtimaan ulkosuomalaisuutta tai suomalaisuutta ylipäätään.

En itse usko, että pelkkä kansallisuus on kenenkään ainoa tai koko identiteetti, koska suomalaisia, ulko- tai sisä-sellaisia, kuten muunmaalaisiakin, on yhtä monenlaisia kuin on ihmisiä. Mutta, kyllä tietyn maan ja kulttuurin mukana usein tulee jaettuja tapoja ja ajattelumalleja.

Tässäpä leikki- ja huumorimielinen testi: kuinka (ulko)suomalainen olet? Suunnattu ulkosuomalaisille, mutta sopii myös sisäsiisteillesellaisille!

1. Joulu tulee. Mitä teet?

a) Joulukinkkua se olla pitää. Samoin laatikoita. Rosollia. Piparkakkutalo. Lipeäkalaa. Fazerin sinistä. Vihreitä kuulia. Aivan sama, joutuuko niistä maksamaan satasen postituskuluja ja joutuuko raatamaan laatikot valmiiksi +40 asteen aussihelteessä. Piparitalo romahtaa helteen vuoksi - itkeä tirautat, mutta väännät sen takaisin kasaan.
b) Teet yhden tai pari suosikkiruokaasi perinnevalikoimasta, muuten kokeilet uusia reseptejä tai ehkäpä käyt perhepiirissä ravintolassa syömässä. Jokainen tilaa mitä lystää.
c) Joulu? Mikä joulu? Ei ehdi miettiä saati valmistella kaiken Kaakkois-Aasiassa reissaamisen lomassa. Vaihtoehtoisesti grillisi jo pursuilee katkarapuja, joten ei pöytään tai vatsaan mahdu enää kinkkua.

2. Juhannus tulee. Mitä teet?

a) Ostat mökkeilyyn tarvittavan satsin grillimakkaraa ja olutta/siideriä/väkeviä, olipa mökkiä tai ei. Juhannuskoivut ovenpieliin syntyvät vaikka palmuista. Uimaan ja saunaan on päästävä. Jos saunaa ei ole lähimaillakaan, lämmittelet uuninluukun edessä ja mielikuvittelet kiukaan sihinää.
b) Huomaat facebookista, että paikallinen suomalaisten piiri/seura/kirkko/koulu järjestää juhannusjuhlat. Käyt paikalla syömässä, jos muistat. Mahdollisesti et muista, jos on asiaa Bunningsiin ostamaan lisää remonttitarpeita. Grillimakkaran saatat vetäistä rautakaupan parkkipaikalla juhannuksen kunniaksi.
c) Et ole koskaan ymmärtänyt, mitä mieltä on juhlia vain siksi, että kaikki muutkin juhlivat. Pidät omat juhlat silloin kun haluat, et silloin, kun kalenteri sanelee. Tulee kuitenkin vettä ja räntää, oli Suomessa tai eteläisen pallonpuoliskon talvessa.

3. Jääkiekon maailmanmestaruuskisat alkavat. Mitä teet?

a) Keräät porukkaa kasaan hyvissä ajoin ja etsit pubin/olohuoneen, jossa kisat näkyvät. Päälläsi on suomipaita ja kasvosi asiaankuuluvasti maalattu sinivalkoisin värein. Tiedät kaikki pelaajat nimeltä, latelet asiantuntevasti taktiikoita ja huudat "paitsio!" oikeissa paikoissa. Itket, kun Suomi häviää Ruotsille finaalissa viimeisellä minuutilla.
b) Seuraat tuloksia silloin kun ne pompahtelevat esiin somessa, tai kun joku tuttu suomalainen niistä mainitsee. Mainitset työkavereille, miten Suomi voitti mestaruuden ysiviis. Se toinen mestaruus v. 2011 lipsahtaa aina mielestäsi, koska ensimmäinen oli merkittävin. "Torilla tavataan" on tuttu sanonta, mutta sinulle se tarkoittaa lauantaiaamun kahvihetkeä paikallisen farmaritorin kahvikojulla.
c) Et ehdi katsoa kisoja, koska rugby- tai krikettipelisi on samaan aikaan. Olet aikaa sitten unohtanut pelaajat Jari Kurria ja Teemu Selännettä lukuunottamatta. Heidätkin unohtaisit muuten, mutta aina silloin tällöin joku paikallinen nostaa nimet esiin, jos tulee sattumalta ilmi, että sinulla on juuret Suomessa.

4. Euroviisut alkavat. Mitä teet?

a) Toimit kuten tehtävässä 3. Katsojaporukka on kasassa hyvissä ajoin, ja vaikkei olisi, heräät vaikka yökolmelta katsomaan suoraa nettilähetystä yksin suomenlippua heiluttaen ja kannatushuutoja huudellen. Olet vakuuttunut, että Suomi on tämän vuoden ennakkosuosikki ja tänä vuonna viimein Suomen lahjakkuus, luovuus ja suuruus tunnustetaan maailmanlaajuisesti.
b) Huomaat uutisista, että Euroviisut ovat käynnissä, Ruotsi on ennakkosuosikki, mutta tiedät, että Venäjä todennäköisesti voittaa Itä-Euroopan maiden äänillä. Kuuntelet Youtubesta pätkän Suomen esitystä, mutta klikkaat videon kiinni puolen minuutin kohdalla. Jaiks, tällä mennään tänä vuonna...?
c) Kiinnostuksesi Euroviisuja kohtaan heräsi vasta silloin, kun Australia jollain kepulitempulla onnistui vakuuttamaan kuuluvansa viisuihin ja nyt lähettää osallistujan joka vuosi. Miten, miksi, mitä järkeä? Onko viisujen nimi Euro plus Australia-viisut? Vai Euro-Pacific? Euro-kaukoeuro? Wannabe-euro?

5. Kesäloma koittaa. Mitä teet?

a) Olet varannut matkat Suomeen heti edellisvuoden Suomen-loman jälkeen. On hyvä olla valmistautunut. Ehtii laatia aikataulun kaikille visiiteille Suomessa, joita jokainen siellä kinuaa: isotäti, isosetä,  pikkuserkku, vuosia sitten muuten unohtunut  naapuri, ala-asteen paras ystävä, ala-asteen viidenneksi paras ystävä, ala-asteen parhaan ystävän kaima. Kaikki tietenkin asuvat täysin eri puolilla Suomea. Käyt kuitenkin jokaisen luona, onhan se velvollisuutesi muualle muuttaneena etkä halua pahoittaa kenenkään mieltä.
b) Tänä vuonna päätät matkustaa Italiaan, Fidjille tai Ecuadoriin. Vastahan kävit Suomessa viime vuonna. Ensi vuotta et vielä pohdi, sen suunta ratkeaa aikanaan. Jos jokin tärkeä meno ilmaantuu, vaikkapa läheisen ystävän häät, varaat liput Suomeen. Muuten jatkat karttapallon pyöritystä ja uusien kohteiden tai vanhojen suosikkien tutkintaa.
c) Kesäloma on elämän parasta aikaa, etkä todellakaan aio tuhlata sitä 20 tuntia kestävään matkaan yhteen suuntaan, joten Suomi on viimeisenä listallasi. Jos siellä joku niin kovasti kaipaa, tulkoon hän itse luoksesi. Visiitti Suomeen kerran viidessä vuodessa on aivan riittävästi, jopa liikaa. Joskus mietit, kiinnostaakohan sinua synnyinmaan tanner enemmän eläkkeellä, mutta aika pian naurahdat moiselle hullutukselle. Silloin ei ainakaan kiinnosta se räntä ja loska!

6. Kahvihammasta kolottaa. Mitä teet?

a) Laitat Juhla Mokkaa suodatinpannuun ja odottelet, kunnes kahvi on tippunut. Juot kahvia aamulla, kahvitauolla klo 10, lounaan jälkeen, kahvitauolla klo 14 ja töiden jälkeen. Kahvin kaverina on tietenkin korvapuusti, pullapitkon viipale tai edes muffini, jos suomalaisempaa kahvileipää ei ole tarjolla.
b) Keität kahvit kotona tai ostat mukaan lähimmästä kahvilasta, riippuen siitä, miten on aikaa ja kätevintä. Kun tilaat kahvia, sinulle on tärkeää, että se ei tule kahvipannusta seisseenä, vaan tehdään tuoreena tilauksesta, mieluiten vastajauhetuista pavuista.
c) Et juo kahvia etkä teetä ollenkaan ja siksi joudut aina suomen-sukulaisten kanssa napit vastakkain, koska vesilasi tai mehulasi ei ole kahvin tai teen korvaaja. Jos joisit edes teetä, pääsisit jotenkuten pälkähästä, mutta kumpikaan suomalaisten sopivaksi määrittämä kyläilyjuoma ei sinulle kolahda. Et jaksa välittää marinasta, vaan ostat omat kombuchat juomaksi.

Mikäli tässä on mielestäsi maailman parasta kahvia, saat bonuspisteitä suomalaisuustaulukkoon.

Tulokset

Eniten a-vastauksia: onneksi olkoon, sinä ylläpidät ansiokkaasti aivan omaa Pikku-Finlandiaa! Ihminen voi lähteä Suomesta, mutta Suomi ei lähde ihmisestä. Sinua puhuttelevat synkät joululaulut kuten Varpunen Jouluaamuna, etkä voi ymmärtää, miksi kimallehameissa tanssivien tonttutyttöjen laulama Kulkuset on kenenkään mielestä jouluinen. Jouluna pihapalmussasi on jouluvalot ja takapihan kaktuksissa roikkuu lumihiutalekoristeita. Laskiaisena pulkkailet alas vaikka hiekkadyyniä, pääasia, että perinteet säilyvät. Luet mieluiten suomenkielisiä lehtiä ja kirjoja etkä ole koskaan ymmärtänyt, miksi suomalaisia sätitään small talkin puutteesta. Hiljaa hyvä tulee, vaikeneminen on kultaa ja on mukavinta olla omissa ajatuksissa itsekseen, vaikka olisikin muiden seurassa.

Eniten b-vastauksia: onneksi olkoon, sinä vaikutat tasapainoiselta tyypiltä, joka ammentaa useammasta kulttuurista ja ottaa ne elementit, jotka mistäkin parhaiten sopivat. Suomalaisuus ei ole sinulle arvo, joka on ylitse muiden. Elät omaa elämääsi etkä pysähdy pohtimaan, mitä jokin lapsuuden perinne tai kansan tapa sanoo - teet kuten parhaaksi näet kussakin tilanteessa. Mielestäsi Suomessa on hyviä puolia, mutta niin on monessa muussakin maassa. Et myöskään pelkää negatiivisten asioiden esiinnostoa Suomen tai muiden maiden osalta: parantaa voi aina ja parantaminen lähtee siitä, että tunnustaa epäkohdat ja tunnistaa paremmat käytännöt muualla.

Eniten c-vastauksia: onneksi olkoon, olet oman tiesi kulkija, eikä sinua kiinnosta pätkääkään, mitä jokin tietty ryhmittymä, heimo, kansa tahi muu porukka tekee. Kukin tyylillään ja ihminen on, millaiseksi itsensä kokee ja muokkaa - aivan riippumatta siitä, mistä maasta lähti liikkeelle. Et koe syyllisyyttä siitä, että elät omaa elämääsi ja teet omia päätöksiä ja ratkaisuja, jotka eivät välttämättä ole äidin, naapurin tai työkavereiden mieleen. Suomalaisuus ei ole sinulle lottovoitto, jota tulee vaalia maailman tappiin. Saatat kapinoida tahallaan tai tahattomasti perinteitä ja odotuksia vastaan vain näyttääksesi, että pystyt siihen - ja jos siitä seuraa parempi elämänlaatu, hyvä niin!

7 kommenttia:

  1. Haha, tämä oli ihan loistava! Olen aika selkeästi tyyppiä b. Kansallisista juhlapyhistä en niin välitä, tosin suomalaisyhteisössä työskentelemisen vuoksi niitä joutuu viettämään suomalaisemmin kuin edes haluaisi... Saksalainen kahvikin hakkaa suomalaisen mennen tullen.

    VastaaPoista
  2. Kaikkiin muihin C paitsi kahviin B. Tosin sillä erolla että juon mitä ihan mitä tahansa kahvia vaan (kunhan sitä on paljon ja usein) Murukahvilla mennään koska tästä maasta ei tunnu keitintä löytyvän :D

    VastaaPoista
  3. Hauska!Itse en ole koskaan voinut sietää Juhla-Mokkaa, Saludoa tai näitä muita, Suomessakaan - ja eihänniitä onneksi muualta saa. Ja Suomessakin saa nykyisin kahveja jo moneen makuun.

    VastaaPoista
  4. Hauska! Itse en ole ikinä voinut sietää Juhla-Mokkaa, Saludoa tai muita "suomalaiskahveja". Ne ovat oikeastaan aina jääneet juomatta. Kahvittelu Suomessa helpottui ratkaisevasti aikoinaan kun Paulig alkou valmistaa Café Parisieniä. Siis olen niin vanha että muistan ajan kun espressotkin piti pyytää tuliaisina ulkomailta, Suomeen siis...meidän perheessä kahvikuljetukset kulki aina toisin päin.

    VastaaPoista
  5. Hah hah, hyvä lisäys Samin postaukseen!

    VastaaPoista
  6. Hyvä että testistä on ollut iloa, jos ei varsinaista hyötyä :D Kiitos kaikille kommenteista!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!