27.7.2017

Ulkomailla asuminen elitististä?

Onko ulkomailla asuminen elitististä? Olenko minä(kin) elitisti, joka on unohtanut ns. kansan syvät rivit päästyään laveamman leivän makuun? Nämä kysymykset nousivat odottamatta mieleen, kun luin bloggaaja Chez Helenan lomakolumnin ja siihen tulleet kommentit sekä ystävien facebook-seinillä että Hesarin jutun jatkona. Helena kirjoitti elämästään Ranskassa ja sai vastineeksi ryöpyn syytöksiä elitismistä - "mikä sinä olet neuvomaan kun et edes tajua, ettei kaikilla ole koskaan samaan varaa/mahdollisuutta".

Helenan juttu käsitteli lomailua Alpeilla ranskalaisella perheklubilla, eli lomapaikassa, jossa on tarjolla lapsenvahtipalvelut. Jutun ydin oli kehotus panostaa parisuhteeseen lomalla (ja elämässä muutenkin) värväämällä lapsenvahti, jotta jää runsaasti kahdenkeskistä aikaa. Jostain syystä kehotus sai aikaan täysin vastakkaisen reaktion kuin oli tarkoitettu. Ilmeisesti Ranskan ja Alppien mainitseminen sinällään sai monet näkemään punaista, "ei mulla ole varaa minnekään Alpeille lentää saati maksaa lapsenlikasta, hyvä jos on mökille varaa ajaa".

Moni kommentoija sivuutti, että Kanarian ja muiden edullisten ja tavallisten aurinkolomakohteiden tarjontaan on pitkään kuulunut lapsenvahdilliset hotellit ja ruotsinlaivoilla ja Ikeassakin on lapsiparkki. Närkästys ei siis voinut johtua parisuhdevinkistä sinällään, vaan siitä, kuka esitti asian ja miten. Se näytti menneen monilta ohi, että Helena asuu Ranskassa ja hänen perheelleen Alpeilla lomailu on sama kuin suomalaisperheen lomailu Lapissa - ei sekään ilmaista, mutta hyvin tavallista. Ilmeisesti närää herätti se, ettei Helena pyydellyt anteeksi luksukselta kuulostavaa lomaansa, vaan esitti sen elämään(sä) kuuluvana perusseikkana.

Tajusin kommentteja lukiessani, että minunkin elämäni kuulostaa helposti elitistiseltä. Naapurimaitani ovat Ruotsin ja Venäjän sijasta Indonesia ja Uusi-Seelanti. "Lähellä" (Australian mittapuulla) on koko Kaakkois-Aasia, jos sinne haluaa lähteä kiertelemään. Voin milloin tahansa kävellä puistoon kuuntelemaan eksoottisia papukaijoja ja nauravia kookaburria, tai minimaalisella vaivalla löytää kenguruja ihmeteltäväksi ja jopa silitettäväksi. Australian palkka- ja hintatasosta johtuen minulla on varaa syödä ulkona usein ja käydä lomilla jopa useampaan kertaan vuodessa (jos siis pomo päästää). Vasta toissapäivänä istuin Singaporen lentokentän Starbucksissa kuin paraskin jetsetteri juomassa ylihintaista porkkanamenua Perthin-lentoa odotellessani. Muttamutta. Miksi runsaammat mahdollisuudet elämässä ajatellaan elitismiksi? Ja miten Helenan, minun tai jonkun muun onnistuminen elämässä on kaikilta muilta pois?

Wikipedian mukaan elitismi on eliittien synnyn rohkaisemista tai niiden valta-aseman pönkitystä. Tämä nyt ei kenenkään demokratiaa ja meritokratiaa (kykyihin perustuva työnjako ja palkkiojärjestelmä) kannattavan korviin kuulosta hyvältä kehityssuunnalta. Mutta onko se elitismiä, että saavuttaa tavoitteitaan ja kehottaa/toivoo muidenkin siihen pystyvän? Minua on aina ihmetyttänyt suomalaisessa peruskulttuurissa asenne, että menestys on sallittua vain huippu-urheilijoille, muuten se tulisi piilottaa, jottei aiheuta kateutta tai katkeruutta muissa.

Kolumnin kirjoittanut Helena on toimittaja, joka on asunut ja työskennellyt Ranskassa jo vuosia. Loogisesti ajatellen olisi oikeutettua, että hänen menestyksestään olisi iloinen: jos ei koulutetulla ammattilaisella ole varaa lomailla, mitä se kertoisi yhteiskunnasta? Vain sen, että tilanne on edennyt niin huonoon jamaan, että vain Trumpin kaltaisilla perijä-äveriäillä on mahdollisuudet elämän normaaleihin perusasioihin, joiksi säännölliset lomat lasken. Itse muutin Australiaan seikkailunhalun, mutta myös paremman työelämän ja palkkatason perässä. Kyllästyin jatkuviin YT-neuvotteluihin, nollasoppareihin ja määräaikaisuuksiin, kun muualla maailmassa on kuitenkin parempiakin diilejä tarjolla kielitaitoisille ja sisukkaille yrittäjille. Jälleen, jos ei koulutettu ammattilainen voi tai saa onnistua elämässä - myös rahallisesti -, mitä toivoa on sitten kellään?

Suomessa käydessäni huomio kiinnittyi siihen, miten paljon "hammastapurren" sisältöä mediassa on. Artikkeleissa jaellaan vinkkejä siihen, miten pärjätä minimaalisella ruokabudjetilla, tai miten vakuuttaa Kela siitä, että kämppikset eivät ole pariskunta ja siten vastuussa toistensa talousmenoista. Ymmärrän paremmin kuin hyvin, että tämä on arkipäivää liian monille. Keskimääräinen tulotaso Suomessa näyttää jumittuneen paikalleen ja eilisenkin iso uutinen oli yli kilometrin mittainen leipäjono Myllypurossa - tuskin ainoa laatuaan. Harmillisesti moni ei huomaa, että lähes seitsemän vuotta harjoitetulla vyönkiristys-oikeistopolitiikalla olisi osuutta asiaan, vaan se nähdään milloin maahanmuuttajien, milloin opiskelijoiden tai työttömien vikana.

Ymmmärrän toki ärtymyksen, jota vaikkapa Nalle Wahlrosin kaltaisen kommentoijan sanat voivat aiheuttaa. Liian kauas etääntyneet rikkaat eivät tunnu enää muistavan, että vähävarainenkin on ihminen ja erittäin usein varattomuus tai epäonnistumiset elämässä eivät ole pelkästään, suoraan tai juuri lainkaan omaa syytä, tilanteesta riippuen. Mutta kummeksun silti asennetta, että yhteiskunnalliseen keskusteluun vaikkapa parisuhteen tärkeydestä saisivat osallistua vain ne, joilla on ollut kovimmat kokemukset. Mielestäni Helenan ydinpointti oli erinomainen ja sitä voi helposti soveltaa omaan elämään oman tulotason sallimissa rajoissa.

Ulkomaille muutetaan yleisesti jonkin paremman tai erilaisen perässä. Harva haluaa elämänsä huononevan muuton seurauksena. Edes ne, jotka muuttavat köyhemmän elitason maahan, eivät odota kohtaavansa pelkästään negatiivisuuksia, vaan riisuttu elintaso otetaan haasteena tai "konmarituksena" kulutuskulttuurista. Muihin korkean elintason maihin muuttavat puolestaan yleensä odottavat saavansa yhtä hyvää tai parempaa palkkaa kuin kotimaassa, mielekkäitä kokemuksia jne. En silti usko, että ulkomailla asuminen on elitististä, koska siinä ei ole tavoitteena jonkin ulkosuomalaiseliitin luominen.

Entäpä Helenan kohtaama toinen kritiikin kärki: saako keskiluokkainen neuvoa muita? ...Miksei saisi? Eiköhän meistä enemmistö kuitenkin toivo olevansa sellaisessa elämäntilanteessa, ettei joka penniä tarvitsisi laskea, ja jos jollekulle se on jo onnistunut, sen voisi ottaa inspiraationa ja rohkaisuna katkeroitumisen sijaan. Jos se parempi elintaso tai onnistumisen mahdollisuudet löytyvät ulkomailta, eikun rohkeasti yrittämään.

Ulkomailla asuminen on yhtä shampanjanjuontia rannalla? No, joskus joo! Ei parempaan ilmastoon muuteta räntäsateen ja murheiden perässä. Kuva (c) Blue Dolphin Marine Tours.

6 kommenttia:

  1. Suomesta olen lähtenyt 50 vuotta sitten. Lontoon ja Tukholman kautta päätynyt viettämään eläkepäiviä trooppisessa Thaimaassa. Silloin tälloin aikani kuluksi olen FB:iin kirjoitellut seikkailujani maailman turuilla. Liikemiehenä matkustelin nimittäin hyvin paljon maailmalla. Sellaista vain ei saisi syntymämaassani sanoiksi pukea. Kaikilla kun ei ole siihen varaa. Harvassa olivat ne joita rehellisesti kiinnosti minun kokemukseni monista maista. Suuri osa viestitti että mitä tänne tulet leveilemään tuollaisia. Amerikoissa menestystarinoita saa kertoa, ei Suomessa. Sellainen kulttuuri.

    VastaaPoista
  2. Hyvä teksti!
    Suomessa on tosiaan vallalla tasapäistämisen kulttuuri, jossa on sallittua marista sossun tuista mutta ei iloita onnistumisista. Kateus taitaa kuulua kansa perusluonteeseen. Suomalainen turvayhteiskunta on ehkä latistanut ihmisten oman pärjäämis- ja taisteluinnon, eikä sanonta "jokainen on oman onnensa seppä" taida enää päteä, muuta kuin silloin, kun Kela maksaa. Suomessa asuessaan näitä asioita ei huomaa, mutta täältä maailmalta kyllä. Saksalainen yhteiskuntajärjestelmä ja sen luoma luokayhteiskunta ärsyttää joskus, mutta patistaa ja kannustaa yrittämään ja panostamaan. Suomessa monet asiat saadaan niin helposti, mikä on tietysti myös hyvä asia, mutta mutta...

    VastaaPoista
  3. En ole ulkosuomalainen, joten en voi kommentoida heihin kohdistuvaa kateutta. Sen verran kuitenkin haluaisin huomauttaa, että aina tänne kotimaahan jääminen ei ole täysin omasta päätöksestä kiinni. Hieman itseänikin ärsyttää monen ulkosuomalaisen viljelemä "kaikilla on mahdollisuus, toiset ei vain uskalla" -vihjailu. Eli me kaikki täällä kylmässä pohjolassa värisevät olemme vain pelkureita, jotka eivät uskalla lähteä? Tietenkin se, että itsellä on rajalliset vaihtoehdot, ei oikeuta minkäänlaiseen vinoiluun tai syyllistämiseen heitä kohtaan, jotka ovat lähteneet. Minullakin on kaveri, joka on muuttamassa ulkomaille - ja olen oikeasti onnellinen hänen puolestaan, vaikka itse tänne jäänkin. Mutta muistetaanhan tämä toiseenkin suuntaan... se että lähtee, ei oikeuta vinoiluun heitä kohtaan, ketkä jäivät. Se ei ole aina pelkästään uskaltamisesta kiinni. (En väitä, että sinä olisit tällaista sanonut/vihjannut. Tämänkin postauksen facebook-kommenteissa kuitenkin näkee samaa asennetta; toiset ei uskalla, niin ne sitten natisevat.)

    VastaaPoista
  4. Kiinnostavia näkökohtia. Yhtä asiaa ei ehkä ajatella, ettei siellä kohdemaassa on vastaanottokomiteaa taputtamsssa, kun laskeutuu koneesta. Alku voi olla todella tahmeaa, riippuen esim. siitä kuinka hyvin osaa kohdemaan kieltä. Eikä Kelaa auttamassa. Nautitaan elämämästä ja saavutuksistamme kukin omalla tavallaan, joko Suomessa tai sitten siellä jossain.

    VastaaPoista
  5. Kiitos ihan loistavasta kirjoituksesta!

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommenteista kaikki! Anonyymi, totta on, etta vastareaktiona kaikenlaiseen hehkutukseen helposti menee karvat pystyyn. Tietenkaan kaikki eivat voi muuttaa, eivat halua, eika tarvitsekaan. Miksi nyt kotoaan lahtisi, jos siella kerran viihtyy - tai, kuten sanoit, joskus elama sanelee niin ettei vain voi lahtea.

    Se on todella hienoinen raja tosin, mika on uskaltamisesta kiinni. Tajuan, mita tarkoitat, mutta usein kuulen "en voi muuttaa vaikka haluaisin, koska pitaisi irtisanoutua tyosta, myyda asunto jne". Yleensa nama ovat ne ehdot myos niille, jotka lahtevat, eli ei kukaan saa muuttoa riskittomasti hoidettua. Toiset uskaltavat ottaa erilaisiaa tai isompia riskeja kuin toiset. Mutta. Ei se tee kenestakaan parempaa tai huonompaa, etta itse arvioi oman riskinottohalukkuutensa ja elaa sen mukaan :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Julkaisen sen heti tarkistuksen jälkeen!